Tarina

Ravintola Helmi Grilli

Ravintola Helmi Grilli aloitti toimintansa Kontulan ostoskeskuksessa vappuna 1968. Silloin ravintoloitsijana toimi kaikkien tuntema Helmi Kanerva.

Helmi Grilli oli alusta asti tunnettu ruokaravintola Kontulassa.  Janon sammutustakin harrastettiin, olihan ravintolalla täydet oikeudet. Viikon kohokohta oli sunnuntain hoitotunti, jolloin ovet avattiin vasta kello 10.  Jonoa ei saanut olla oven takana, koska Helmi ei siitä pitänyt, vaan piti odotella kauempana. Ravintolassa oli 44 asiakaspaikkaa, mutta tiskille piti laskea valmiiksi sata tuoppia ennen ovien avaamista, jotta sunnuntaiaamun jano ehdittiin sammuttaa. Nopeimmille riitti istumapaikat, ja muut kiersivät jonossa ympäri salia hörppien tuopista olutta.  Kello 11 Helmi ajoi aamuasiakkaat raittiiseen ilmaan tarvittaessa rätin kanssa, koska saliin laitettiin valkoiset liinat ja tila tarvittiin ruokailijoille. Kahdeksan jälkeen Helmi päästi jälleen janoiset juoma-asiakkaat sisään.

Vahtimestaria Helmi Grillissä ei koskaan ollut – vastasihan Helmi ainakin kahta raavasta miestä rättinsä kanssa. Myynti asiakaspaikkaa kohden oli silloin Suomen kovin.

Nykyään ravintola jatkaa perinteitään Kontulan parhaana ruokaravintolana, jossa asiat tehdään sydämellä. Tarkoituksenamme on tuoda itse tehtyä ja herkullista ruokaa lähiöön kohtuulliseen hintaan – lähelle ihmisiä. Hyvän ruuan perässä ei tarvitse mennä keskustaan, mutta meille Helmi Grilliin kannattaa tulla kauempaakin.

Meillä tapahtuu jatkuvasti – tykkäämällä meistä Facebookissa ja seuraamalla ajankohtaisia tapahtumiamme pysyt ajan tasalla.

Keinulaudankuja 4
(Kontulan ostoskeskus)
00940 Helsinki

020 742 4700
info@helmigrilli.fi

Avoinna
ma–to 10.30–21.00
pe 10.30–22.00
la 12.00–22.00
su 12.00–20.00

HELMI GRILLIN TERASSI AUKIOLOAJAT

Ma-To klo 12:00-21:00
Pe-La klo 12:00-22:00
Su klo 12:00-20:00

Toistaiseksi auki vain säävarauksella kesää odotellessa!

Pyhäpäivisin palvelemme klo: 12.00-20.00

Keittiömme sulkeutuu puoli tuntia aikaisemmin.

Ota yhteyttä

Helmi Grilli